perjantai 7. tammikuuta 2011

Design on vakava asia

Tavallaan tuon otsikon kirjoittaminen tuntuu jotenkin oudolta, ikäänkuin nuo sanat vakava ja design eivät kuuluisi samaan kontekstiin.

Mutta tiedän, että asia on juuri noin.

Miksi sitten aloin kirjoittamaan tästä aiheesta johtuu siitä, että parhaillaan lukemastani Vesa Paavolan kirjasta Työpaikan ikuiset myytit,  löytyi kohta, jossa hän kirjoittaa organisaatiomuutokseen liittyen:

"Organisaatioteoriassa käytetään organisaatiorakenteesta sekä termejä structure että design. Edellinen kuulostaa jo äänneasultaan kovemmalta, saksalaisen tehokkaalta ja sotilaallisen järjestelmälliseltä. Jälkimmäinen puolestaan kuulostaa pehmeältä ja taiteelliselta..."

Ja lopettaa kappaleen ironisoiden:

"... jos organisaatiomuutoksen kohteeksi on välttämättä jouduttava, niin olkoon sitten design. Ehkä joku vielä keksii ruveta puhumaan organisaation stailaamisesta tai tuunaamisesta."

Tuo kohta herätti minut miettimään designin ymmärrystä ja uskottavuutta, sillä tuolla tavoinhan design nähdään. Massamedian silmissä design käsitetään usein vain ulkonäöksi eli sympaattisen tai jännän näköisiä esineitä, sisustellaan nätisti, graafisesti vakuuttavia webbisivuja, katu-uskottavan näköisiä julisteita, kallista elitismiä, hienoja lehtikuvia, designilla pehmennettyä jotain "kovaa" kuten teknisiä hilavitkuttimia... Kaiken kaikkiaan design on siis jotain ekstraa, loppusilaus tai usein jotain-ei-niin-välttämätöntä. Eikä ainakaan niin vakavaa.

Kontrasti on melkoinen jos asiaa katsoo designalan kirjallisuuden tai toimijoiden näkökulmasta. Designilla nähdään yhä laajempi merkitys sen roolin muuttuessa vähitellen vuosikymmenien aikana tuote- ja toimintolähtöisestä muodonannosta ensin osaksi tuotantoprosessia, sitten käyttöliittymäsuunnittelun kautta yhä käyttäjä- ja kuluttujalähtöisemmäksi palveluksi. Nyt ollaan seuraavassa murrosvaiheessa designajattelun (design thinking) ja palvelusuunnittelun kautta jossa todelliset loppukäyttäjät integroidaan itse suunnitteluprosessiin erilaisten ns. co-creation menetelmien kautta. Toisin sanoen design käsitteenä on laajentunut läpäisemään koko yhteiskunnan rakenteet tavaroista palveluihin jopa hallintoon.

Ja ironista kyllä molemmat yllä mainitut asiat ovat arkitodellisuutta samaan aikaan. Miten siis voi olla, että designala, johon muuten kuuluu myös viestinnänkin ammattilaisia, ovat epäonnistuneet oman työnsä luonteen esille tuomisessa niin pahoin, että julkinen kuva on sitä mitä yllä esitin? Toki sitä pitää katsoa peiliinkiin siltä osin, että muotoilun maailmassakaan ei ole ole varsinaisesti "syljetty mukiin" mitä tulee huomiotalouteen. Siitä oivina esimerkkeinä varsin vahva alalla vallitseva henkilöityminen ja ns. starchitects-ilmiö. Tämä siis siitä huolimatta, että todellinen prosessi tuotteen, rakennuksen tms. takana on usein jonkin tasoisen ryhmätyön tulosta. Mutta taustalta löytyy myös historian painolastia menneiden aikojen suurista muotoilijoista puolimyyttisinä yksinäisinä puurtajina ja toisaalta lehdet myyvät paremmin kun otsikointi saadaan henkilöityä yhteen persoonaan. Ihmisiä kun nyt vain kiinnostaa toiset ihmiset.

No siihen vakavaan puoleen. Miksikö design on vakava asia? Kuten totesin, niin se on läsnä koko ajan eri muodoissaan. Joskus se on onnistunutta ja valitettavan usein ei, jos puhutaan arkipäivästä. Tietokoneet toimivat arvaamattomasti, kannu valuttaa pöydälle, toimistossa on meluisaa eikä töistä tule mitään. Ja kaikki tuo liittyy designiin, vaikka spesifi syy olisikin huonossa standardoinnissa, kehnossa työsuoritteessa, puutteellisessa laadunvalvonnassa tai todellakin huonossa suunnittelussa. Toimimattomuus eri muodoissaan pohjimmiltaan maksaa menetetyn ajan muodossa tai pahimmillaan aiheuttaa inhimillistä kärsimystä esim. terveydenhuollossa.

Design on muista suunnittelun aloista, kuten insinööritieteistä poiketen, mielletty ihmislähtöisemmäksi ja  osaksi ns. kulttuurialoja, vaikka suuri osa työstä tehdään teollisuuden ja rakentamisen parissa. Asiakas- ja käyttäjälähtöisyys on ollut pitkään hallitseva suunnittelun lähtökohta, mutta se on monesti ollut tulkinnaltaan utilitaristinen keskittyen yksittäisiin toimintoihin tai tuotteisiin ennemmin kuin käyttäjän kokonaiskokemukseen.

Design thinking uudistaa suunnittelua ennenkaikkea siinä, että sen keskeinen lähtökohta on pohjimmiltaan ihminen, ei kuluttuja, segmentti tai tuotantoteolliset parametrit. Toki nuo käsitteet kuuluvat suunnittelun kokonaisprosessiin, mutta nimenomaan ihmisen suhde, toiminta ja kokemus suunniteltavaan asiaan määrittelee sen parametrit. Yksilöiden ja pienryhmien käyttäytymisen seuraaminen ja osallistaminen eri menetelmin antaa projektin kehittämiseen näkökulmia, joita ns. kvantitatiivisillä menetelmillä on mahdoton havaita. Prosessiin kuuluu myös perinteisiä menetelmiä sallivampi ote pääteeman ulkopuolella liikkumiseen aidosti uusien näkökulmien ja innovaatioiden tavoittamiseksi. Tämä yhdistettynä perinteisiin suunnittelumenetelmiin materiaalien, tuotannon ja elinkaaren optimointiin takaa lopputuloksena merkityksellisempiä ja tarkoituksenmukaisempia palveluita ja tuotteita.

Hyvänä esimerkkinä edellisestä palvelun osalta voidaan pitää Englannissa, Sunderlandissä toteutettua Make it work-pilottiprojektia pitkäaikaistyöttömien tai työkyvyttömyyseläkkeelle ajautuneiden työllistämiseksi. Design thinking - lähestymisen ja palvelusuunnittelumenetelmien avulla Sunderlandin kaupunki sai tehostettua työllistymistä siinä määrin, että 1000 ihmistä on saatu tehokkaamman avun piiriin ja heistä 275 on työllistynyt. Englannin valtion mukaan työllistämiseen on kannattavaa investoida jopa 62000£, kun toteutun projektin puitteissa kustannukseksi jäi alle 5000£. Tarkemmat tiedot löytyvät linkistä.

Lyhyest siis loppukaneettina:


Enemmän laatua ja määrää vähemmillä resursseilla. 

Kuvittelisi, että tuosta näkökulmasta joku saattaisi vaikka ottaa designin vakavammin.