sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Keskimääräinen asunto keskimääräiselle asujalle

Ilokseni huomasin Taloussanomissa 22.10. Petri Korhosen artikkelin koskien suomalaista asuntotuotantoa. Kirjoittaja oli haastatellut Hypoteekkiyhdistyksen edustajaa Ari Paunaa ja arkkitehti prof. Hannu Huttusta.

Artikkeli kiinnittää huomion nimenomaan ns. keskiarvo- ja määräysperusteiseen rakentamiseen, jolla on harvoin aitoa yhteyttä elävään elämään, ellet tosiaan satu edustamaan sitä tilastollista keskiarvoa. Toinen asia on asunnonostajan varsin näennäinen mahdollisuus vaikuttaa oman asuntonsa ratkaisuihin.

Suomalainenhan on yleisesti ottaen ihmistyyppinä nöyrä ja varsin auktoriteettiuskovainen, joten siinä mielessä asunto-ostajat ovat olleet suurille rakennusyhtiöille ja viranomaisille helppoa kauraa, kun annetaan vain ymmärtää, että näin se on aina tehty ja tämä lukee jossain ohjeistuksessa. Tästä oiva esimerkki oli kun viime viikolla keskustelin verkostoitumistilaisuudessa arkkitehdin kanssa, joka oli selvitellyt sellaista asiaa kun keittiön pakollisuus. Toisin sanoen, että onko uudisasunnossa pakko olla valmiina keittiö, kuten oletusarvoisesti suomalaisissa uudiskohteissa on. Siis se halvin valkoinen melamiini/kalustelevy rakennelma, josta urakoitsija saa hyvät katteet ja jonka valtaosa varmaan haluaisi vaihtaa heti toiseen. Myönnetään, että nykyisin kyllä saa valita ovimalleja ja värejä, mutta kukaan ei vahingossakaan sano, että voit myös itse hankkia keittiösi. Ihan itse, juuri sellaisen kun haluat ja mistä haluat. Samaa ajatusta voisi soveltaa minun puolestani koko asuntoon ja myydä halukkaille asunnot vaikka raakapinnoilla näennäisvaihtoehtojen sijaan.

Toinen asia artikkelissa oli asuntotuotannon joustamattomuus, johon erityisesti Huttunen kiinnitti huomiota ja tätä olen itsekin monesti miettinyt. Rakennusvaiheessa pienet muutokset ovat useimmiten mahdollisia, mutta urakoitsijat monesti hinnoittelevat ne varsin rajusti. Riemu voi olla myös lyhytaikaista, koska ratkaisu on kertaluonteinen eli rakennustapa ei salli ns. helppoa muunneltavuutta ja asunnot eivät "elä" asukkaidensa mukana. Tähän ratkaisuksi Huttunen viittaa mm. toimistorakentamisessa käytettäviin joustaviin ratkaisuihin, joita soveltamalla voisi tilannetta kohentaa. Itselläni tuli mieleen Barrisol- tai Clipso-tyyppiset tuotteet, joilla esimerkiksi sähkökaapelointi voitaisiin viedä vapaasti kattopinnoissa kalvon takana ja mm. valaistusta voitaisiin suhteellisen vaivatta muutella nykyiseen verrattuna.

Rakennusmääräysten yms. säädösten vaikutuksista on hyvä ja asiantunteva artikkeli Rakennuslehden sivuilla, joten tyydyn lähinnä esittämään oman kantani. Niin hyvällä tahdolla kuin kaikki nuo määräykset onkin varmasti laadittu, niin koen ne tällä hetkellä liian ohjaavina ja keskeisenä esteenä luovalle rakentamiselle. Suomalaisessa hengessä säädöksiä monesti vielä tulkitaan tarkimman mukaan ja jopa suositukset saattavat kääntyä virastoissa määräysten kaltaisiksi jos päätöksiä ei osaa kyseenalaistaa. Määräykset ovat tarpeellisia lähinnä teknisten (energiavaatimukset, terveysasiat yms.) ja turvallisuusasioiden minimivaatimusten osalta, mutta kun mennään tilojen mitoittamiseen, ikkunapinta-aloihin yms. vastaaviin asioihin, niin puututaan alueille, jotka tulisi jättää ennenkaikkea suunnittelijan ja asiakkaan väliseksi asiaksi.

Muutoksen tuulia on aistittavissa, kuten esimerkiksi Koti kaupungissa jolla on nähdäkseni varsin kiinnostava ideologia projektissaan. Tosin kaava- ja rakennusmääräyksiä hekään eivät pääse karkuun.

Ja vielä terveiseni kaikille asunnon ostoa harkitseville ja suunnitteleville: vaatikaa enemmän, tehkää vähemmän kompromisseja ja ostakaa siltä joka ymmärtää mistä asiakaspalvelussa on kyse. Joillekin tahoille ainut vakavasti otettava asiakaspalaute on raha.