tiistai 7. syyskuuta 2010

Löytöjä

Toisinaan törmää onnistuneeseen ja kiinnostavaan suunnitteluun odottamattomissa tilanteissa. Itselleni näin kävi muutama päivä sitten lapsen kanssa pihalla ollessa. Tänään sitten kävimme uudelleen ihmettelemässä kyseistä lelua. Eli tuossa naapuritalon pihalla oli varsin kovia kokeneen ja hivenen hylätyn oloinen kolmipyörä, joka kiinnitti huomioni ensimmäisellä kerralla poikkeuksellisen onnistuneilla mittasuhteillaan ja muotokielellään eikä taika ollut kadonnut.


Se miksi korostan tuota seikkaa, on se että tänä päivänä kokemukseni mukaan hyvin monet lasten lelut ja tarvikkeet ovat lähes kategorisesti ns. teema-brändättyjä tai vastaavalla intensiteetillä jollain tapaa ylisuunniteltuja sisältäen yhtä sun toista sekundääristä lisäkettä varsinaisen perustoimintonsa lisäksi. Toinen yhtä kehno lähestyminen lasten tuotteissa on, että tehdään jotain halpaa, simppeliä ja suht kestävää, että tuote selviää juuri ja juuri yhdestä tenavasta.

Tämä kyseinen Peugeotin kolmipyörä edustaa kuitenkin kokonaan toisenlaista maailmaa ja jotenkin se on yhtä aikaa lohdullista, inspiroivaa ja toivoa herättävää. Niin vähällä voi saada aikaan jotain noin hienoa.  

8.9.2010

Korjauksena edelliseen, että tarkempi tarkastelu paljasti renkaasta tekstin Pelikan Design, joka viittaisi tanskalaisiin suunnittelijoihin, joiden nykyisestä repertuaarista löytyy lasten pyöriä Tukan Design-nimen alta. Varmaa referenssiä ei kuitenkaan löytynyt.


Kuvien rajallinen laatu johtuu kännykkäkamerasta.

Kolmipyörä koko komeudessaan.

Hieno yksityiskohta polkimessa.